Me Bonicilla olemme iloksemme huomanneet että sen lisäksi että meillä tulee jatkuvasti uusia asiakkaita, on meille mudostunut vakkariasiakkaista jo aktiivinen Bonic-yhteisö. <3

Kysyimme yhdeltä ihanalta vakkariasiakkaaltamme, Christalta, miksi ja mihin tarkoitukseen hän on vuokrannut vaatteita ja mikä vaatteiden vuokrauksessa on parasta. Lue siis minkälaisia kokemuksia ja ajatuksia Christalla on vuokrauksesta.

Miksi vuokraat vaatteita?

Vaatteita vuokraamalla saan omaan vaatekaappiini ekologisesti ja edullisesti kaipaamaani vaihtelua. Oma tyylini rakentuu pitkälti hillittyjen sävyjen ympärille, joten vuokraaminen on oivallinen tapa kokeilla jotain erikoisempaa. Olen hieman arka käyttämään kirkkaita värejä tai kuoseja omissa vaatteissani, mutta vuokravaatteiden suhteen olen uskaltanut olla kokeilevampi.

Uskaaltaako vuokravaatteita käyttää kuin omiaan?

Jaettu vaatekaappi on myös fiksu valinta. Miksi täyttää omat kaapit vaatteilla, jos vaihtoehtona on vuokrata upea mekko, käyttää sitä kuin omaani ja lopuksi palauttaa? Bonic kaiken lisäksi hoitaa vaatteen pesun ja huollon, joten itselle jää huolehdittavaksi ainoastaan hauskanpito.

Omissa vaatteissa tulee vaivattommuuden takia suosineeksi helposti huollettavia materiaaleja, mutta lainavaatteissa uskaltaa kokeilla tarkempaakin hoitoa vaativia tekstiilejä, kuten esimerkiksi silkkiä.

Vuokraa Vimman Kalla-mekko Bonic vaatevuokraamosta 

Mistä olet vuokrannut vaatteita?

Viimeisimmät hankintani ovat olleet Bonicin valikoimasta. Kuluvana kesänä olen kaipaillut koronan sävyttämään arkeen pientä juhlan tuntua. Ehdottomiksi lemppareikseni Bonicin valikoimasta ovat nousseet Miia Halmesmaan leopardikuosinen Flirty-mekko (35e/3vrk) sekä Vimman Kalla ruusutaivas-mekko (29e/3vrk).

Omaan kuukausijäsenyyden myös vaatelainaamo Vaaterekkiin, josta on tarttunut mukaani enemmän arjessa käyettyjä vaatteita.

Mihin tilaisuuksiin vuokravaate on hyvä valinta?

Uusi mekko on ihana itsetuntoa nostattava valinta juhliin kuin juhliin. Vaikka nyt korona-aikana juhlan hetkiä on saanut etsiä täysin arkipäiväisten askareiden lomasta, pieniin ja tärkeisiin hetkiin sopii hyvin tunnelmaa nostattamaan ”uusi” asu. Seuraavaksi mukaani lähtee viidakkoteemaisia synttärietä varten Vimman Sisko-mekko. Haaveilen myös päivästä, jolloin uskaltaisin napata mukaani Mirkka Metsolan herkullisen Ruffle-haalariasun. Laventelinen haalari tuntuu kaikessa upeudessaan kaipaavan ympärilleen kuitenkin kunnon juhlahumun, joten haaveen toteutuminen saa vielä hetken odottaa.

Mikä on parasta vaatteiden lainaamisessa?

Kaiken yllämainitun lisäksi, mikään ei ole niin ihanaa kuin vastata kysyjälle käyttävänsä lainamekkoa. Vaatteiden vuokraaminen tuntuu (kumma kyllä) olevan Suomessa vielä jokseenkin harvinaista. Yleisesti kysyjät ovatkin alun hämmennyksen jälkeen kiinnostuneina kyselleet, miten vuokraaminen toimii ja pohtineet olisiko lainaaminen myös itselle mahdollista. Vastuullisen kuluttamisen näkökulmasta vaatteiden vuokraaminen on myös oiva ratkaisu uutuuden kaipuuseen. Mikään ei saa hehkumaan niin kuin omille arvoille sopiva pukeutuminen.
elokuu 10, 2021

Jätä kommentti