Rapujuhlat ja niiden mukanaan tuomat huvit ovat loppukesän myötä taas täällä. Tekisikö mieli järjestää juhlat itse, mutta et oikein tiedä kuinka siellä toimitaan? Tai oletko menossa juhliin vieraan roolissa, mutta et tiedä mitä odottaa? Listasimme muutaman asian, jotka on hyvä ottaa huomioon rapujuhlissa.

Rapujuhlien_etiketti

Valmistautuminen ja rapujuhlien kattaus

Rapujuhlien väritys on perinteisesti valkoinen ja punainen. Tähän väritykseen löytyy paljon koristeita eri kaupoista etenkin rapujuhlien sesongin aikaan. Kattausta voi myös piristää muilla väreillä, vaikka omilla lempiväreillä tai sisustukseen sopivalla teemavärillä. Oma persoona saa myös näkyä tässä ja jokaiset rapujuhlat ovatkin järjestäjänsä näköiset.

Ravut itsessään voi hankkia esimerkiksi ruokakaupoista tai tuttujen ravustajien kautta. Omasta tuttavapiiristä saattaa löytyä ravustajia, joten heiltä voi mainiosti kysellä rapuja illallispöytään.

Rapujuhlien kattaus rakennetaan teemaväreihin perustuen. Jokaiselle juhlavieraalle laitetaan lisäksi omalle paikalle jo valmiiksi paikkakortti, rapukauluri sekä vesikulho sormien huuhtelua varten. Rapujen syönti saattaa olla sotkuista puuhaa, joten varsinkaan kauluria ei kannata unohtaa. Lisäksi kannattaa varata pöytään paljon paperia sekä omat kipot rapujen kuorille.

Ruokailu

Ruokailussa ravut itsessään vetävät tietenkin pääroolia. Ne syödään perinteisesti paahtoleivän ja tillin kanssa. Ruokailu voi alkaa alkuruualla, esimerkiksi keitolla, jonka jälkeen siirrytään rapujen kimppuun. Sitten on jälkiruuan vuoro. Alkukeitto voisi olla hyvin esimerkiksi nyt sesongissa oleva herkullinen kantarellikeitto tai vaikkapa juusto-savuporokeitto.

Ravut ovat myös oivallinen alkupala, jolloin pääruokana voi tarjoilla esimerkiksi kalaa tai lihaa. Rapujuhlien jälkiruokana toimii puolestaan hyvin vaikkapa jäätelö tai maistuva juustokakku. Juomina nautitaan usein vettä, kivennäisvettä, valkoviiniä, olutta ja rapujuhlien perinteisenä juomana pidettyjä snapseja.

Ota rapujuhlien etiketti haltuun.

Rapujuhlien kulku

Ruokailun alkaessa pöytään sytytetään kynttilät. Ravut laitetaan esille pöytään vasta viimeisenä. Etiketin mukaan ruokailu saa alkaa, kun juhlien järjestäjät valitsevat ja tarjoilevat ensimmäisen ravun vieressä istuvalle vieraalle. Joidenkin etikettien mukaan isäntä kokoaa ensimmäisen annoksen vieressä istuvalle naiselle.

Rapuja lautaselle valikoidessa on hyvä muistaa, että niitä ei saisi turhaan kosketella. Se rapu, johon kosketaan, otetaan myös omalle lautaselle. Juhlien järjestäjät saattavat myös kertoa kuinka monta rapua per juhlija on alun perin ajateltu.

Rapujen kuoriminen ja syönti voi olla hankalaa puuhaa, etenkin jos viime kerrasta on vierähtänyt jo tovi tai paikalla on ensikertalaisia. Siksi onkin hyvä, jos paikalla on joku, joka osaa opastaa niiden syönnissä.

Snapsilaulut

Laulut ovat myös isossa roolissa rapujuhlissa. Hauskat sävelmät lauletaan perinteisesti juuri ennen snapsia. Kokeneet rapujuhlijat voivat myös itse tehdä omat laulut juhliinsa.

Myös puheet kuuluvat juhliin. Juhlien järjestäjä pitää puheen ensimmäisenä, mutta muutkin voivat juhlien aikana pitää välipuheita.

Rapujuhlien sesonki on nyt.

Rapujuhlien pukeutuminen

Viimeisimpänä, mutta ei vähäisimpänä: meidän lemppariasia eli pukeutuminen. Kuinka rapujuhliin kannattaa pukeutua? Onko olemassa jonkinlaista pukuetikettiä?

Rapujuhlat on rento ja iloinen tapahtuma, joka useimmiten järjestetään illalla. Tarkemmat pukukoodit riippuvat hyvin paljon juhlien järjestäjästä. Esimerkiksi työpaikkojen tai firmojen järjestämät rapujuhlat saattavat olla juhlallisemmat, jolloin myös pukeutuminen on sen mukaista. Ystävien kesken järjestetyt iltamat voivat puolestaan olla rennommat, joten voit pukeutua vaikkapa mukavaan kesämekkoon. 

Tässä meidän omia suosikkeja loppukesän ja alkusyksyn rapujuhliin. 

Jacquard -mekko, byTiMo

Kaunis Jacquard -mekko sopii hyvin hienompiin rapujuhliin. Tumma mekko on elegantti ja käy hieman juhlavampiinkin kesteihin. Pitkät hihat tuovat myös lämpöä viileneviin iltoihin.

Tumma juhlamekko sopii mainiosti rapujuhliin. Vuokraa mekko rapujuhliin.

Flirty -kukkamekko, Miia Halmesmaa

Miia Halmesmaan rennon kesäinen Flirty -kukkamekko on oiva valinta vaikkapa ystävä- tai perheporukalla järjestettyihin juhliin. Tumma pohja sopii jo pimeneviin elokuun iltoihin, mutta kukka muistuttaa kesän hetkistä. Mekko on mukava ja väljä päällä. 

Flounce -mekko, byTiMo 

Ihana ja veikeä Flounce -mekko tuntuu ihanalta päällä ja sopii niin ikään juuri tähän vuoden aikaan, kun ollaan kesän ja syksyn rajamailla. Keskimittaiset hihat tuovat lämpöä ja väri on raikas vaalea.  Tämä mekko on helppo stailata ja se käy asusteista riippuen sekä juhlavampaan, että rennompaan juhlaan.

Vuokraa Flounce mekko rapujuhliin.

 

Tinsley -mekko, Ida Sjöstedt

Upea ombre-värinen Tinsley -mekko ihastuttaa loppukesän juhlissa. Malli on näyttävä ja väri maaginen. Mekko sopii erinomaisesti elegantimpaan tilaisuuteen, kuten vaikkapa firmojen järjestämiin juhliin, mutta toisaalta sen saa stailattua myös rennommille kekkereille. 

Älä huoli asun likaantumisesta 

Kuten mainittu, rapujen syönti saattaa olla melkoisen sotkuista touhua. Roiskeita saattaa lentää mekolle, mutta tämähän ei meitä haittaa. Me hoidamme asujen pesun ja huollon, joten saat nauttia rapujuhlista ja Bonicin mekosta ilman huolen häivää. Emme siis laskuta sinua mahdollisista raputahroista. <3 Tästä pääset tutustumaan meidän mekkovalikoimaan. Toivottavasti löydät upean asun rapujuhliin sieltä!

Loppukesän terkuin,

Bonicin mimmit

Jätä kommentti